torstai 1. elokuuta 2013

Täältä tullaan maailma!

Syntymäni käynnistyi kaikkien yllätykseksi jo paria viikkoa ennen laskettua aikaa 24.7. klo 3 aamuyöllä, jolloin äiti luuli pissivänsä housuun. Tämän jälkeen ei hetkeen tapahtunut mitään, mutta noin 12 päivällä äidin olo oli jo sen verran tuskaista, että he päättivät iskän kanssa lähteä sairaalaan näytille.

Sairaalassa todettiin supistusten jo olevan napakoita, mutta kuitenkin vielä lyhyitä, joten odottelua jatkettiin kaikessa rauhassa. Tässä välissä äiti pääsi suihkuun, jossa supistukset laimenivatkin melkein kokonaan. Yö oltiin tarkkailussa ja seuraavana aamuna kerrottiin, että synnytys tultaisiin käynnistämään muutaman tunnin päästä.

Synnytyshuoneet olivat kuitenkin varattuina ja käynnistäminen siirtyi iltapäivään. Noin kello 15 äiti pääsi saliin ja sai siellä oksitosiinia. Supistukset kovenivat ja säännöllistyivät melkein heti. Kello 17 aikoihin oli vuorossa epiduraalipuudutus, äidin mukaan sen saaminen oli ihanaa, kaikki kivut olivat poissa ja hän pystyi nukkumaan melkein pari tuntia.
Sydänkäyrää hetki ennen syntymää

Syntymään olin valmis 21.55 ja jo kahden jakkaralla tehdyn ponnistuksen jälkeen äiti sai minut syliinsä <3.

Ja tässä mä sitten olen, ikää n. 2 tuntia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti