sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kun yskä vaan jatkuu

Meillä on sairastettu yskää toukokuun loppupuolelta saakka. Tauti alkoi poskien punoituksella ja yhden yön kuumeella. Nämä oireet tulkitsin parvorokoksi, se oliko se oikeasti sitä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Oli tauti mikä oli jäi siitä seuraksemme yskä. Välillä yskä on ollut parempi, toisinaan taas pahempi. Yhteisenä tekijänä on kuitenkin ollut kuiva yskä öisin. Yleensä kolmen aikoihin on alkanut yskintä ja sitä on jatkunut tunnin verran kuorona, josta on saanut nauttia koko perhe.

Viime viikolla luovuin lääkäriahdistuksestani ja vein Sinin lääkäriin. Iloksemme korvat olivat puhtaat ja tyttö vaikutti voivan hyvin. Vain keuhkojen alaosasta kuului pientä rahinaa ja kurkku punoitti hieman. Lääkäri alkoikin epäillä yskän johtuvan koirasta (meidän lapsi EI KYLLÄ ole koiralle allerginen) ja määräsi allergialääkettä. Aloitimme Xyzalin käytön ja saimme kokea jotakin varsin erilaista - lapsen joka nukkui 12 tuntia yössä ja 2 x 2 tunnin päiväunet. Suosittelen tätä kaikille vähäunisten lasten vanhemmille, oma aikaansaavuus paranee huomattavasti! Lääkkeellä oli kyllä yksi huonokin puoli, yskä sillä ei vähentynyut ollenkaan..

Torstai-illalla tauti eteni seuraavaan vaiheeseen ja saimme vieraaksemme kuumeen. Isäihminen alkoi ihmetellä kylvyn jälkeen tärisevää tyttöä ja samantien kuumetta mitattaessa oli ruudulla jo 39 astetta. Lapset ja kuumeen nouseminen! Säikähdin tärinää kovasti ja soitimmekin TYKSiin kyselläksemme lisäohjeita. Ihmeekseni oireet otettiin vakavasti ja saimme ohjeeksi odottaa kuumelääkkeen vaikutusta ja laittaa viileän pyyhkeen kuumetta laskemaan. Omissa kauhuskenaarioissani tärinä ja kuume ei näillä keinoilla laskenut ja saimmekin luvan tulla sairaalaan jos tilanne ei paranisi. Onneksi kuume saatiin laskusuuntaan Panadolilla ja kylmäkääreillä ja parin tunnin päästä mittarissa oli "enää" reilu 38 astetta.

Saimme sinniteltyä yön yli ja aamulla kuume olikin jo melkein tiessään. Suuntasimme kuitenkin uudestaan lääkäriin, toiveena TYKSin suosittelema keuhkojen tutkiminen ja tulehdusarvojen ottaminen. Varasin vielä lääkäriksi lasten- ja allergioiden erikoislääkärin, jotta ainakin molemmat kannat tulisi mietittyä. Lääkäri tutki korvat, kuunteli keuhkot ja katsoi suuhun - tuloksena ettei missään vaikuta juuri mitään vikaa olevan... Keskustelimme myös allergian mahdollisuudesta, mutta sekä kukkivat heinät että koira-allergia näin pienellä on kovin harvinaista. Ilmeisesti vaan uusi virus on tullut vanhan taudin lisäksi nostaen uuden kuumeen.. Allergialääkitys kuitenkin voidaan lopettaa tarpeettomana. Olin niin tyrmistynyt etten huomannut edes kysellä tulehdusarvoista tai keuhkojen tarkemmasta tutkimuksesta.

Nyt kaksi päivää myöhemmin tytöllä on vielä pientä lämpöä ja kovaa yskää. Tänäänkin illalla saimme suorittaa täydellisen varikkohuollon vaihtaen lakanat, peitot ja pyjamat, kun mustikkapuuro nousi ylös yskösten kanssa. Tätä kirjoittaessani on myös tahtia pitänyt tasainen yskintä. Voiko olla ettei yskälle voida tehdä mitään? Kuuluuko lapsen kärsiä huonosta unesta ja vanhempien kestää katkonaisia öitä viikosta toiseen?? Eikö jo kuuluisi selvittää tarkemmin mistä yskä johtuu?

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kaupunkipäivä

Tällähetkellä tuntuu siltä, että aina vaan sataa. On tylsää katsoa ikkunasta ulos ja todetta ettei tänäkään KESÄpäivänä tee mieli mennä ulos leikkimään. Muuta tekemistä on siis keksittävä.


Lääkelaatikko edestä
Eilen lähdimme kuluttamaan päiväämme kaupungille. Ensin kävimme ostamassa tupaantuliaislahjaa tulevan viikonlopun mökkitupareille. Aikomuksena oli ostaa joku kynttilälyhty ja somistaa sitä itse meriaiheiseksi, mutta sopivaa lasipurkkia lyhtyteemaan ei löytynyt. Sen sijaan paljon erilaisia kivoja laatikoita oli kaupan, josta keksinkin tehdä lahjan jolle toivottavasti ei olisi koskaan tarvetta.. Nimittäin ensiapupakkauksen. Laatikoksi ostin valkoisen boksin, jossa oli etuosassa valmiina pieni liitutaulu, siihen tekstasin Lääkke ja piirsin pari aiheeseen liittyvää kuvaa, joo saattoi olla siistimpi ilman kuvia.. Sisällön kävin ostamassa apteekista, näillä mennään:
  • Kyypakkaus
  • Hydrocortison
  • Rasvalappuja (eri kokoja)
  • Sideharsoa (eri kokoja)
  • Finrexin-jauhetta
  • Laastaria
  • Rakkolaastaria
  • Burana C
  • Hiilitabletteja
    Sisältö
Mukaan olisi ollut vielä kiva laittaa ainakin kuumemittari, nenätippoja, korvatippoja, vanua ja pieni ensiapuohjekirjanen, valitettavasti vaan budjetti paukkui jo nyt, joten jostain oli tingittävä.

Seuraavaksi kävimme ostamassa Sinille kauppahallista omat eväät ja siirryimme herkuttelemaan Sushille, on se vaan NIIIN hyvää! Annoin Sininkin maistaa rullaa suullisen, muttei neiti vielä ymmärtänyt hyvän päälle. Sai siis äiti ja isi syödä sushinsa ja neitokainen syödä omia eväitään. Tällaisilla ex tempore stoppeja varten mulla on usein hoitolaukussa varoiksi mukana Semperin Smoothie, joista ainakin meillä tykätään niin paljon että aletaan hihkumaan jo pakkauksen nähdessä. Lisäksi ostin tuoreita viikunia, omenan, tomaattia, banaania ja herneitä. Oman kokemukseni mukaan pikkuiset myyntikojut pesevät hedelmät pyydettäessä valmiiksi, jolloin niiden syöttäminen on helppoa.

Retken viimeinen kohde oli itselleni kuin paluu menneisyyteen, menimme siis KIRJASTOON. Tarkoituksena oli hakea kirjat Luomuruokaa lapselle ja joku vauvauinnista kertova teos. Valitettavasti vain Vauvauintikirja löytyi, mutta nyt pääsen siis tutustumaan vauvauinnin ideologiaan paremmin. Vauvauinnissa mua kun on häirinnyt ettei sen "valmennusohjelmaa" ole aukaistu paremmin. Insinöörille pitäisi kertoa siis mitä tehdään, miksi tehdään ja mihin pyritään (siis koska aletaan sukeltamaan renkaita altaan pohjasta:) ).

Pottalukemista
 Kirjasto itsessään oli paljon mukavampi kokemus kun opiskelujeni ajalta muistin: henkilökunta auttoi teosten löytämisessä ja kaikki oli helposti löydettävissä. Lisäksi päädyin lastenosastolle, josta isin ja Sinin pottahetkiin päätin ottaa lainaan pari venäjänkielistä muumukirjaa -miksi ostaisi kirjoja, kun niitä saa näin helposti lainattua ja vaihdettua kirjastossa?! Olen myyty, voisiko seuraavaksi perustaa ilmaisen kenkä-, vaate-, koru-, sisustusesine- jne. lainaamoita?

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannuskinkkua ja muita sekopäisiä perinteitä

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut on vanhemmillani mökki saaressa. Perheemme juhannusperinteeseen onkin jo vuosia kuulunut juhannuksen vietto mökillä (tästä huomaa ettei sitä enää olla nuoria -mökkijuhannus omien vanhempien kanssa kuulostaa jopa hyvältä). Porukkaa on aina ollut paljon, mutta vuosien myötä on pientä tiivistystä tapahtunut. Porukan määrästä riippumatta on yksi asia säilynyt: ruokana on tarjottu kinkkua, laatikoita ja rosollia. Tarinan mukaan perinne alkoi, koska olimme monet joulut poissa kotoa ja näin ollen jouluruokaa oli kiva saada kerran vuoteen. Nyttemmin ne on myös todettu melko helpoiksi toteuttaa -yksi tuo kinkun, toinen perunalaatikon ja kolmas rosollia. Tänä vuonna meille osui joulukinkun valmistus ja perunoiden tuominen. Siispä juhannuksemme alkoi torstaina kinkun paistolla.

Aamutoimet suoritettuamme aloimme valmistautua mökille lähtöön. Omaksi yllätyksekseni pääsimme lähtemään aikataulussa ja kodin kautta kurvattuamme (joo, 5 kassia vaatetta ja ruokaa ja silti jotain unohtui) olimme perillä 2 aikaan.

OIkeastaan heti aloimme hommiin, miehet alkoivat kantaa viime syksynä hankkimaamme puuhellaa alamökille ja me naiset aloitimme ruokien valmistelun. Huh, kyllä siinä vaan hommaa on, vaikka kaikki olisikin kotona esivalmisteltu huolella!

Äiti ja tytär perunan pesuvuorossa. 8 ihmistä ja 1,5 kg perunaa


Hullu kinkunleikkaaja

Ihana juhannusateria. Sinillä lihapullia, perunalaatikkoa, perunasalaattia, tomaattia ja kurkkua

Ruokailun jälkeen oli vuorossa lipunnosto ja sauna. Kuten mökillä helplosti käy, oli sauna niin myöhään, että perheemme pienin joutui tyytymään pesullakäyntiin yksinään.

Lauantaiaamuna saimme mielenkiintoisen herätyksen, kun taivaalta alkoi tulla rakeita. Valkoista juhannusta ei olekkaan nähty miesmuistiin! Lounasaikaan mökille saapuivat Salla ja AP lastensa kanssa. Kyllä Sinillä oli hauskaa vanhempien lasten menoa katsellessa.

Lauantain lounaalla tarjolla edellisenä iltana grillattuja ribsejä ja kasviksia, nam!

Tytöt kalastamassa levää
Lauantaina otimme perjantain myöhäisestä aikataulusta opiksemme ja pääsimme saunaan yhdessä koko perhe. Virosta ostetut uudet kylpylelut olivat ihanat <3

Sunnuntai-iltapäivällä meidät oli kutsuttu Julia-kummityttöni 4-vuotis synttäreille, joten lähtöä saatiin alkaa tehdä heti aamupäivästä. Ruokailun jälkeen olimmekin lähtövalmiit ja synttäreille pääsimme sovitusti viideksi. Tosin matkalla piti poiketa Skanssin kautta, sillä lahjan ostaminen oli jäänyt pikkasen viimetinkaan (siis minulla jolla on jo osa ensi vuoden joululahjoista ostettuna!).

Kaiken kaikkiaan juhannus oli mukavan rauhallinen ja vähäluminen. Lämpöä olisi tietysti voinut olla enemmän, sisävaatteet yhdistettynä villahaalariin, windstopper-takkiin sekä vk-haalariin kun tuntuvat jotenkin hullunkurisilta varusteilta keskikesän juhlassa. Kiitos kaikille juhlijoille, toivottavasti nähdään pian!







torstai 19. kesäkuuta 2014

Äiti lomailee

Lähdimme äitini kanssa kahdestaan ex-tampore matkalle Tallinnaan viime maanantaina. Mies jäi kotiin nauttimaan vapaudesta ja Sini muffan hoitoon vanhempieni luokse (muffa taisi haluta kokeilla omia lapsenvahtitaitojaan ilman ylimääräisiä silmäpareja). Menimme mummalle ja muffalle jo sunnuntaina yöksi. Itse reissuun lähdimme muutaman tunnin yöunilla aamu 5:ltä.. Sopii viimeaikaiseen unirytmiin mainiosti..

Aamun auringossa matkalla Helsinkiin
Matkan tarkoituksena oli tiukka shoppailu ja rentoutuminen, joten perille päästyämme (ja ostoskeskukseen löydettyämme) menimme heti drinksuille. 

Kahvia ja drinkkiä odotellessa
Entisiin ostosreissuihin verrattuna käyttäytymisessä oli havaittavissa kaksi muutosta a) Viihdyin ostoksilla koko päivän b) kulutimme koko aamupäivän lasten vaate- ja lelukaupoilla.. Täytyy sanoa, että Tallinnassa lasten liikkeet oli ostarilla suomea suuremmassa osassa.

Liikkeistä ideaa (joskus) tulevaan lastenhuoneeseen, vaatteita, kylpyleluja ja legojen ihailua.
Yleensä reissaamme autolla, nyt päätimme säästää ja käyttää paikan päällä julkisia. Täytyy kyllä kehua: ostimme satamasta 5 euron päiväkortin (jossa 3 € matkoja ja 2 € korttia, joka käytössä myös jatkossa) ja reissasimme ympäriinsä bussia ja trollia käyttäen. Päivän pisin odotus oli 5 minuuttia! Tiedä sitten oliko kyseessä hyvä tuuri, vaiko todella vilkas julkisten vuorojen kulku.

Turistit
Greisin shoppailupäivän jälkeen suuntasimme takaisin satamaan. Laivan lähtö oli hieman myöhässä, joten pari paitaa oltaisiin vielä ehditty ostamaan..

Tallinnan satama by evening

Laivalla järjestelimme nyssyköitä niukempaan tilaan, nautimme ravintolan tunnelmasta ja ostimme viimeiset juhannus juomat tax freestä.
Laivalla pussien ja nyssyköiden järjestelyä "hallittavampaan" muotoon

Väsynyt matkaaja

Helsingissä olimme 10 aikoihin ja kotona railusti puolen yön jälkeen. Taisi muffalla olla rankka päivä, kun ei edes herännyt tuloomme.

Seuraavana aamuna jälleennäkeminen Sini  kanssa oli ihana! Taisi äidillä olla vähän ikävä päivän irtiotolla, sillä tuliaisissa riitti ihmettelemistä pitkäksi aikaa.

Uusi kylpysammakko mökille
Niin ja tulihan sitä jotain itsellekin ostettua mm. 4 kengät, 9 paitaa, suklaata, askartelutavaroita jne...

Ostokset

torstai 12. kesäkuuta 2014

Lomareissulla vol. 1

Rakastan suomessa matkustamista, maisemat <3
Tämän blogitekstin otsikkona olisi voinut hyvin olla myös miten mokata loma vol. 1, mutta päädyin kuitenkin hieman neutraalimpaan sävyyn. Lomaa vietimme jo viime viikolla, mutta on tainnut harmitus olla sen verran pinnalla etten ole tätä aikaisemmin kirjoittanut. Nyt täytyy kyllä heti kertoa että ei, ei tapeltu miehen kanssa ja ei kaikki pysyivät terveenä, jotenkin vaan asiat menivät eritavalla, kun olin ajatellut..

Lähdimme siis heti sunnuntaina kesäkuun 1. päivänä asuntoautoreissulle Sinin ja mieheni kanssa (kiitos appivanhemmipien asuntoauton!). Takana oli helteinen viikonloppu ja samaa ihanaa aurinkoa oli luvattu myös maanantaille, joten päätimme suunnata karavaanin kohti Poria ja Yyterin hiekkarantoja, olisipa vauvalla ainakin tarpeeksi hiekkaa syötäväksi :)

Pääsimme perille "yhden pysähdyksen taktiikalla" hieman ennen seitsemää, jolloin huomasimme ekan mokani: leirintäalueen respa ei ollutkaan auki viikonloppuisin! Olin tarkistanut, että leirintäalue on auki vuoden ympäri, mutta olin sitten kokonaan missannut sen pikkujutun ettei viikonloppuna pysty majoittautumaan ilman etukäteisvarausta... No eipä siinä muu auttanut, kun laittaa oma leiri pystyyn leirintäalueen parkkipaikalle ja toivoa ettei poliisit tule meitä häätämään. Samana iltana pelattiin jääkiekon MM-kullasta, joten Yyterin leirintäalue ei tainnut onneksi kuulua partioiden ykkös prioriteetteihin.

Leirin pystyttäjät
Ilta kului leiriä pystytellen -onneksi mukana oli oma grilli ja varakaasua, sähköä kun parkkipaikalla ei ollut tarjota. Tarkoituksena oli myös katsoa MM-lätkää, mutta se ei ilman sähköä onnistunut. Kolmas erä piti katsoa läppärillä, mutta eipä nettiyhteyskään toiminut. Taidettiin siis olla suomen ainoat tyypit, jotka eivät katsoneet finaalipeliä :)

Saippuakuplien puhaltelua viilenevässä kesäillassa (onneksi otin viimemetreillä haalarin mukaan)
Aamulla herätessämme koimmekin sitten suuremman yllätyksen, sen lomamoka kakkosen. Ilma olikin kylmennyt merkittävästi ja lämpötila ulkona oli 9 astetta ja sisälläkin hulppeat 15 astetta, hui! Tällainen kylmeneminen ei ollut käynyt mielessäkään, joten lämmitys oli jäänyt laittamatta päälle ja vaatteitakin oli mukana erittäin hintsusti. Siispä yhteisellä päätöksellä leiri kasaan aijottua aikaisemmin ja nokka kohti kotia (onneksi emme päässeet leiriytymään niin emme olleet maksaneet ennakkoon toisesta päivästä).

Kotimatkalla uni maistuu
Kotimatkan päätimme ottaa seikkailun kannalta. Ensin pysähdyimme Raumaalle kirppikselle ja lounaalle. Sitten piipahdimme äitini kummeilla Lokalahdella. Tämä pysähdys olikin ihana, sillä olin vieraillut heidän mökillään viimeksi n. 20 vuotta sitten!

Tästä minilomasta opin muutaman asian
a.) tarkista majotus, vielä 100 kerran
b.) säätiedotuksiin ja suomen kesään ei voi luottaa. Ota mukaan lämpimiä vaatteita
c.) autossa kannattaa olla reilusti vettä, kaasua ja muuta tarpeellista, jopa vuorokauden "ylimäärä"
d.) mun seikkailijaperhe on ihan paras!


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vaihdetaan mies, vaikka robootti-imuriin

Tämän postauksen aihe sai alkunsa tänäyönä herätessäni 2.30. Katsoin ensin kelloon ja sitten tyhjää paikkaa vieressäni. Makuuhuoneen oven alta näin valoa muualla asunnossa, joten nousin ylös ja lähdin katsomaan mitä se rakas mieheni oikein puuhaillee. Saavuin hämärään työhuoneeseen ja siellähän se oma ukkokulta oli, nenä kiinni tietokoneessa ja intohimoinen ilme naamallaan.. Se rontti pelasi tietokoneella!

En tiedä miksi tämä meillä usein toistuva näky sai juuri tälläkertaa marttyyrin sisälläni heräämään ja kiukkukäyrän nousemaan niin korkealle ettei uni enää maista ja päätin kirjoittaa asiasta samantien tännekin. Tässäpä siis oma näkemykseni ehkä vähän karrikoiden ja omaa ukkokultaani mollaten, anteeksi anoppi, tiedän että luet tämän :D

7.00 Sinin herää, äiti nousee. Tytön istuessa potalla äiti peseytyy, meikkaa ja harjaa hiukset - isä nukkuu.

7.30 Äiti aloittaa päivän hommat: pyykit koneeseen, aamupalaa pöytään, imuri heilumaan, koira lenkille ja sitten vielä lattioiden pyyhkäisy, ja pintojen ja peilien pesu ja sitten tietty vaatteet narulle kuivumaan - isä nukkuu.

9.30 potkin isän hereille, 10 jälkeen meille on tulossa kaverini hakemaan vaunuja lainaksi - isä herää, keittää kahvia ja siirtyy tietokoneelle.

11.30 kaveri lähtee ja meidän perhe suuntaa lounaalle äitini kanssa - isä on mukana, hoitaa autolla ajon, seurustelee ja käy kaksin Sinin kanssa Lidlissä (10 minuuttia) äidin humputellessa kirpparilla.

13.30 Koko perhe käy ruokakaupassa.

14.30 Tullaan kotiin, muffa tuo matkarattaat, äiti antaa Sinille välipalaa ja alkaa valmistautumaan puistoreissuun -isi tyhjentää ruokakassit ja menee koneelle.

15.10 Äiti ja Sini lähtee puistoon -isi jää koneelle.

16.45 Äiti ja Sini tulee puistosta (kiitos Sari, Noa ja Nea seurasta) -isi on tehnyt ruokaa (lämmittänyt viikonlopusta jääneet makkarat ja perunaa). Koko perhe syö.

17.00 Äiti ryntää koiran kanssa ulos -isi jää vahtimaan ruokailua.

17.30 Äiti antaa tissiä, koko perhe koittaa mennä päikkäreille. Vauvaa ei nukuta, isi nousee sen kanssa leikkimään, äiti nukkuu.

18.00 Äiti herää ja alkaa leikkiä vauvan kanssa - isi jatkaa tietokoneella.

19.00 Äiti alkaa valmistella iltapuuroa - herättää iskän ja pyytää häntä vahtimaan puuron syönnin ja tekemään iltapesut.

19.10 Äiti alkaa silittää, kiukuttaa 2 viikon vaatteet silittämättä, tästä tulee pitkä ilta!

19.30 Isi ja Sini ovat saaneet iltapuuron syötyä ja siirtyvät pesulle, äiti alkaa siivota pöytää, syöttötuolia, lattiaa, siis kaikkea mihin mustikkaa on päätynyt. Silitys jatkuu.

19.50 Isi on suorittanut iltapesut ja Sini tulee äidin luokse, nyt pyjama päälle ja iltamaitoa kehiin - isi menee koneelle.

20.05 Sini nukkuu, äiti jatkaa silitystä - isi virittää Game of thronesia telkkariin, katsotaan telkkaria isin maatessa sohvalla äidin silittäessä.

21.30 Sililtys valmis, kuten myös ohjelma. Äiti lähtee koiran kanssa ulos, menee suihkuun ja valmistautuu nukkumaan - isi on koneella.

Tässä siis ärsyttävän tarkkaan kuvattuna meidän tämän päivän kulku. Se mikä tässä ottaa päähän on tuo työnjako, miten miehet voivat olla noin hyviä laistamaan hommia? En sano, kyllä meillä mies siivoaa, hoitaa vauvaa jne. kun PYYDETÄÄN, mutta miksi ihmeessä sitä ei voi vaan tehdä, sen enempää pyytämättä?!

Kiitos teille, enää ei kiukuta (ihan yhtä paljoa :)! Nyt koitan mennä takaisin nukkumaan, kello näyttää jo neljää ja pikku-Tasmaanian Tuholainen aloittaa uuden päivän jo muutaman tunnin päästä.


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Seikkailua puistossa

Tervetuloa!
Eilen  kävimme tutustumassa Seikkailupuistoon. Seikkiksen reissu on siitä nostalginen, että itsekin olen siellä lapsuuteni puistoreissuja viettänyt. Itse muistan puistosta maanneet isot oliko ne nyt pellet? No, ne purettiin kuitenkin muutama vuosi sitten, joten Sini ei pääse äidin jalanjäljillä samoja kiipeilytelineitä koluamaan :(

Päätin ottaa retken urheilun kannalta ja kävelin reissun mennen tullen, yllätyksekseni reippaasti tallaten matka kesti reilu 20 minuuttia!

Innokas puistolainen matkalla Seikkikseen

Ekaksi treffasimme puistokaverimme Sarin ja Noan lintupuiston edessä. Lintuja emme juuri nähneet, yksi sorsa kuitenkin osui silmään..

Seuraavaksi ihailimme uutta liikennepuistoa, kyllä siinä kelpaa parin vuoden päästä tutustua liikennesääntöihin. On talot ja kaikki!!

Uusi liikennepuisto

Sitten suuntasimme varsinaiseen Seikkikseen. Ennen päivän kohokohtaa saivat lapset keinua ja Sini maistaa maistuuko hiekka samalta kun muuallakin.

Ensin maistetaan keppiä

Olisiko tuolla parempaa hiekkaa

Noa lempipuuhassaan keinumassa


11 alkoi odotettu Teatterimuskari. Emme ole ennen muskarissa olleet, joten olin kovin innoissani. Tänävuonna muskarin teemana on Etsivätoimisto Pupu & Jussi. Nyt etsimme esityksen aikana kadonnutta musiikkia. Täytyy sanoa, että tästä tykkäsin! Ehkä menoa olisi voinut olla vähän enemmän, mutta esitys oli kesän ensimmäinen, joten esiintyjien persoona varmasti hioutuu eheämmäksi kesän kuluessa. Hintaa muskarille oli 2,5 euroa, joten sekin oli mielestäni kohtuullinen. En kehdannut ottaa muskarista kuvia, joten saatte käydä itse katsomassa miltä siellä näyttää.

Esityksen jälkeen porukkamme oli jo TOSI nälkäinen, joten siirryimme picknikille puiston puolelle. Olin ottanut mukaan banaania, viinirypäleitä, leipää, tomaattia, maissinaksuja yms. Eväiden syöminen puistossa on minusta niin ihanaa!

Noa, Sari ja Sini syömässä eväitä

Uusi herkkumme Semperin smoothie jugurtti, tämä imetään kerralla tyhjäksi!


Evästauon jälkeen olikin jo aika sanoa nukkumatille moi ja Sarille ja Noalle kiitos kivasta päivästä ja nähdään pian uudestaan!

Kotimatkalla seura oli vähän hiljaisemmanpuoleista

 Loppuun vielä kimppaselfie meistä

<3