perjantai 16. toukokuuta 2014

K niin kuin koululainen

Olen joskus kuullut kauhisteltavan Englantilaisten ja Amerikkalaisten aikaisesta kouluun menosta. Lapset saattavat aloittaa koulun JO 3-vuotiaina. Eihän tuo kuitenkaan ole ikä eikä mikään, meidän taapero aloitti koulun tänään, ikää alle 10 kuukautta. Aloitimme tänään siis sirkuskoulun. Itse olen joskus kovasti sirkuskouluun halunnut, mutta eihän meillä maalla sellaista ollut. Olin siis mahdollisuudesta hyvin innoissani

Tunti alkoi esittelykierroksella, josta jatkettiin loruleikeillä. ne ei oikein meidän seikkailijaa kiinnostanut, olihan uudessa paikassa katseltavaa vaikka millä mitalla! Kahden leikin jälkeen päästiin tositoimiin ja alettiin tutustua huiveihin. Niitä heiluteltiin ja koppailtiin, saipa meidän taapero muutaman kerran napattua huivin jo oikein kiinnikin (kun äiti vähän hidasti tippumisvauhtia..)


Huivisaalis

Huivien jälkeen päästiin tutustumaan pikkupalloihin. Tarkoitus oli ilmeisesti ohjata käden koordinaatiota ja tehdä jonglöörauksen alkeita vaihtamalla palloja kädestä käteen. Meidän pieni sormiruokailija oli tästä harjoituksesta vähän toista mieltä, pallot kuului tietysti laittaa suuhun!

Pallojen maistelua, sininen taisi olla paras

Tunnin lopulla harjoiteltiin vielä tasapainoa ensin apinakeinussa ja sitten jumppapallolla pomputellen ja makoillen.

Kaiken kaikkiaan tunti meni äkkiä ja oli mukavaa keskittyä kokoaika lapsen kanssa touhuamiseen. Huivileikeistä ja jumppapallotasapainottelusta saatiin ideaa myös leikkeihin kotona. Innolla odotan jo ensiviikon perjantaita, joko silloin meidän "apina" oppii kuperkeikan salat :)

Äiti koittaa ohjata jonglööraamaan, Sini syö palloja..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti