sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

EI!

Ei taas siis kyllä, meillä on alkanut vauva liikkua entistä aktiivisemmin ja sen seurauksena sana EI! on tullut kovaan käyttöön. Jotenkin sitä tuntuu, että voisi muuttua papukaijaksi ja alkaa hokea vaan Ei:tä eikä kukaan huomaisi eroa.

Esimerkiksi eilen aamulla Sini oli ensin menossa (kontaten ja hihkuen) kaatamaan koiran vesikuppia, äiti säntää perässä ja kertoo jämäkästi "Ei, meillä ei vauvat leiki koiran kupeilla". Seuraavaksi bongataan lattialla lojuava (siis äidin sinne unohtama) tietokoneen johto, taas jalat alle ja sitä maistamaan.. äiti loikkii perässä, samalla kun koittaa tehdä puuroa, "Ei, meillä ei syödä johtoja"... Seuraavana tähtäimeen osuu nukkuva koira, vauva syöksyy kohti koiraa ja äiti läähättää perässä: "Ei, nukkuvaa koiraa EI mennä kiusaamaan"..

Liikkumisen riemua saatiin myös kokea torstain vauvajumpassa. Kun muiden lapset makoilivat kiltisti paikoillaan äitien tehdessä vatsalihaksia ja punnerruksia, niin meidän pikku Tasmaanian Tuholainen kävi nipistelemässä  heitä. Koita siinä sitten jumpata ja pitää omaa murusta aloillaan, kun puolet porukan lapsista itkee meidän kullan hellyydenosoituksista..

On tässä vauvan liikkumisessa yksi hyväkin puoli. Äiti ei ehdi enää syödä tai istua sohvalla, joten hoikka kesäkunto on taattu! Odottakaa vaan, heinäkuussa Anna Abreun pakarat on täällä!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti