keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Hulluilla päivillä

Meillä on ollut kovasti paljon tekemistä koko alkuviikon (ja viikonlopun ja viimeviikon ja...). Maanantaina kävimme iso-mamman luona ja äiti hierojalla. Iso-mamma ja mumma hoitivat minua sillävälin kun äiti kävi hieronnassa. Äidin lapa on ollut jo useamman päivän aivan jumissa ja imetys on onnistunut kivutta vain kyljellään maaten. Hierojan mukaan lavan alla ei ollut mitään erikoista-koko selkä kuulemma tasaisesti jumissa. Hierontaa siis jatketaan kerran viikossa niin kauan, että jännitykset saadaan auki.

Tiistaiaamuna kävimme Elixiassa jo perinteeksi muodostuneessa vauvajumpassa. "Aikaisin" herääminen ei vaan meinaa meidän perheeltä onnistua. Nyt heräilimme kahdeksalta kelloon ja silti syöminen jäi kesken ennen lähtöä. Onneksi jumpassa saa ruokailla kesken kaiken ja tälläkin kertaa päädyimme tissittelemään sillävälin kun muut kuntoilivat. Me tytöt tykätään liikunnasta -ainakin sen
katselemisesta :P

 
Tekstiiliurheilija
Keskiviikkona päätimme lähteä tseggaamaan Hullujen päivien tarjonnan. Äiti oli etukäteen katsonut Bogin velourhaalaria minulle. Paikanpäällä väri ei ollutkaan niin kiva ja se jäi ostamatta. Myös kaikki muut jutut jäivät, kun iskä soitti meitä Sushille. Tänään saatiin siis kunnon annos omegoita, niin äiti kun lapsikin! Sushin jälkeen menimme vielä Kauppahalliin kahville, on se hauskaa istua raitiovaunussa vaikka ollaan kaupassa sisällä.

Illalla äiti opiskeli solubilsaa ja iskä luki satuja. Vuorossa olivat Liisa Ihmemaassa, Peter Pan sekä Kaunotar ja Kulkuri. Nuoresta iästäni huolimatta jaksan kuunnella satuiluja jo TOSI HYVIN! Äitin ohjelmassa oli vielä lisäksi villahousujen viimeistely. Nukkumaan mennessäni oltiin tässä vaiheessa:


Päästäänköhän jo huomenna pesemään ja lanolittamaan näitä pöksyjä? Ohje on Titityyn merinovillahousujen ohje ja on täältä netistä bongattu, mutta syystä tai toisesta ohjetta ei enää Googlella löydy :(. Meillä tämä malli S-koossa on toiminut hyvin, toivottavasti myös nämä M-kokoiset sopivat yhtä hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti