torstai 5. syyskuuta 2013

Tytöt reissaa

Viime viikonloppuna menimme äidin kanssa nauttimaan auringosta mökille.Tälläkertaa pystyin jo rentoutumaan mökillä viimeviikonloppua paremmin. Siispä päivä meni enemmän tai vähemmän nukkuessa. Illalla pääsin myös ekaa kertaa saunomaan. Joo tiedetään, näin pieni ei saisi vielä saunassa olla, mutta mökillä ainut pesumahdollisuus on saunassa. Tästä syystä äiti otti minut sinne jälkilöylyihin pesulle. Oli siinä pienellä vauvalla ihmettelemistä -koko huone lämmin ja hämärä ja pelkät kynttilät valaisemassa ja luomassa tunnelmaa. Illalla pääsin mumman ja muffan sänkyyn äidin viereen nukkumaan. Siinä olikin hyvä nukkua aina puoli kuuteen saakka ja siitä vielä välisyötön jälkeen melkein kymmeneen!

Seuraavana päivänä pääsimme pienelle veneretkelle. Valokuvaa varten pääsin oikein veneen keulaan poseeraamaan.

Tyytyväinen matkustaja

Palasimme mökiltä sunnuntaina ja jo seuraavana päivänä pakkasimme tavarat seuraavaa reissua varten. Nyt suuntasimme mamman ja pappan luokse. Matkalta kävimme hakemassa äidin kaverilta lainaksi Gracon matkarattaat, jotta saadaan kuljettua omien vaunujemme renkaita odottaessa. Gracon matkarattaisiin kun saa turvakaukalon kiinni.

Mamman ja äitin kanssa jatkoimme reissaamista asuntoautolla. Karavaanarielämä tuli siis aloitettua 5 viikkoisena! Äidillä on eräs koulutus syksyn aikana ja ensimmäiseen päivään osallistuminen mahdollistettiin etukäteen pumpatulla maidolla ja mamman mukaantulolla. Kiitos mamma!!

Reissutyttö

Tiistaiaamuna siirryimme leirintäalueelta toimiston pihaan, josta äiti suuntasi koulutukseen ja me mamman kanssa jatkoimme siitä mihin äiti jäi - siis lisää ruokaa masuun. Neuvolassa oli meinattu minun syövän n. 80 ml kerralla, mutta onneksi äiti oli pumpannut vähän ekstraa.. koko 110 ml upposi molemmilla ruokailukerroilla.

Etukäteen pumpattu maito maistuu Avent VIA-astioista, joista saa adapterin avulla tehtyä tuttipullon

Kokonaisuudessaan reissu meni tosi hyvin -niin minä, äiti kun mammakin olimme tyytyväisiä ja teemme mielellään vastaavia reissuja jatkossakin! Loppuvikko taidetaan kuitenkin viettää jo tiiviisti kotosalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti