perjantai 12. joulukuuta 2014

Muskarin joulu


Sini on osallistunut koko syksyn äitini kanssa muskariin. Järjestely on ollut erittäin kätevä, sillä Sini tykkää kovasti laulamisesta; laulelee jo itsekseen esim. tuiki tuiki, hyppää pois, koooko päivän ja tip tap.. Päiväkin on osunut nappiin, saan tehtyä torstaisin pidemmän työpäivän, M pääsee salille ja tyttö muskariin, kaikilla on siis ollut hyvä mieli.
Pikkutonttu valmiina joulujuhlaan
Nyt ollaan päästy muskarin joulujuhla -vaiheeseen ja tätä rumbaa riittääkin! Onneksi on vain yksi harrastus, jossa on juhlia. Viime viikolla oli pikkujoulut, pomppulinnaa, kasvomaalausta jne. ja tällä viikolla varsinainen joulujuhla.


Pikkujoulujen hitti - pomppulinna!
Pikkujouluissa luokkaan oli tuotu pieni pomppulinna sekä yksi tyttö oli tekemässä kasvomaalauksia. Lisäksi tarjolla oli glögiä, piparia, torttua ja nannaa. Tunnelma oli rento ja lapsilla oli hauskaa. Itse jäin kuitenkin miettimään kahta asiaa.
  A. Muskarin pikkujouluissa ei soinut musiikki?!?
  B. Lapset olivat 0-2 v ja tarjolla oli vain herkkuja. No Sini sai vettä ja pienen murun torttutaikinaa. Joku hedelmä paloiteltuna tm. olisi ihan hyvä oppi myös muille lapsille.

Kasvomaalausta, tiedä sitten maalien myrkyistä..
Tämän viikon torstaina vuorossa oli varsinaiset joulujuhlat. Vanhempaa esiintyjää taisi jännittää melkoisesti enemmän, kun tätä meidän nuorta hurjapäätä!

Lähdössä juhliin
Joulujuhlaan saapui meidän vanhempien ja muskarissa käyneen mumman lisäksi muffa sekä mamma ja pappa. Vauvamuskarin esitys oli heti ensimmäisenä, joten meidän pieni pääsi heti esiintymään.

Esiintyjät "lauteilla"

Esitys meni tilanteeseen nähden hyvin, kukaan lapsista ei poistunut paikalta eikä itkenyt. Kukaan ei myöskään tainnut laulaa, mutta onneksi me yleisössä veisasimme senkin edestä!

Kaikkensa antaneet
Muut esitykset vähän yllättivät meidät, sillä osa esityksistä oli aikuisten esittämiä ja toisissa taas ei laulettu joululauluja. Ehkä ihan vaan lasten juhla ja ainakin pelkästään joululauluilla olisi uponnut minuun paremmin.

Bändin fanitusta muffan sylissä
Lopuksi paikalle saapui "Ukki", siis joulupukki. Sini on katsellut kalenterin kuvaa koko kuukauden ja kuvassa pukki on ihan hyvä jätkä, mutta livenä tyyppi oli yhä epäilyttävä. Siispä pukkia tyydyttiin katsomaan vaan vuorotellen mumman, muffan, minun ja papan sylistä.

Pelottava Ukki
Ukki on ok, kunhan mumma on vieressä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti