maanantai 4. elokuuta 2014

Maailman paras loma!

Nyt on pakko laittaa välipäivitystä täältä tienpäältä, sillä meillä on kyllä ollut maailman paras loma! Lähdettiin matkaan viime maanantai-iltana appivanhempien asuntoautolla. Tavoitteena oli päästä lauantaiksi Ouluun, jolloin miehellä alkoi kahden  päivän mittainen joukkuepikashakin sm-kilpailu. Viimereissusta viisastuneena osasimme tällä kertaa valita oikean tien Nokialle päin, mutta sitten heti Virroille mennessä valitsimme hölmön "oikotien" tuloksena tuntia pidempi etappi.. Maisemat oli kuitenkin kohdallaan!

Maisemakuvaa jostain Ellivuoren lähettyviltä

Ensimmäinen yö yövyttiin ihan vaan P-paikalla, sillä tarkoituksena oli mennä ystäväpariskuntamme mökille tiistaina ja haluttiin päästä jo lähelle määränpäätä. Tiistaiaamuna kävimme ostoksilla Virroilla. Niin aamupalapaikassa kuin kylälläkin ihmiset olivat paljon mukavampia kuin Turussa. Ihan kun heillä olisi kaikki aika maailmassa vaan jutellakseen vieraiden kauttakulkijoiden kanssa.

Mökillä meitä odotti Jaana ja Ville heidän 7 kk ikäisen Ilja-poikansa kanssa. Päivä meni syöden, leikkien ja höpötellen. Pääsimmepä oikein lapsenvahdiksikin, kun päästimme Jaanan ja Villen hetkeksi  kahdestaan matkaan. Illalla lasten mentyä nukkumaan saunoimme ja uimme, kyllä vaan oli ihanaa!  Kiitos Jaanalle ja Villelle vieraanvaraisuudesta ja parkkipaikasta! 

Astetta rankempi vahtivuoro-hoitolapsi nukkui kokoajan!
Keskiviikkona jatkoimme matkaa kohti Keskisen kyläkauppaa. Yllätyksekseni ostokset jäivät hyvin maltilliseksi, mukaan tarttui vaan yhdet NameIT farkut, ponnareita ja Katti Matikaisen hammaspastilleja. Lisäksi kävimme syömässä. Täytyy kehua, että Vesalla oli kyllä lapsiystävällisyys hanskassa: ravintolassa sai lapsille ottaa noutopöydästä ruokaa tarpeen mukaan. Myös lastenpöydässä tarjolla oli hyvää, oikeaa ruokaa!

Kyläkaupan leijonalla ratsastusta
 Keskisen jälkeen suuntasimme Lapualle, sillä halusin päästä Lapuan Kankureiden tehtaanmyymälään shoppailemaan. Paikanpäällä piheys iski (ja kai se kotikin pitäisi ennen sisustamista hankkia) ja mukaan lähti vain muutama keittiöpyyhe, niissä oli kyllä kuosi kuin väritkin kohdallaan!

Yöksi löysimme aivan ihanan Maatilamajoitus Koivusalon, jossa Sini pääsi katselemaan fanittamiaan ankkoja ja tutustumaan kiekuviin kukkoiohin.

Kukko kiekuu, jännää :)

Fia-koira

Ankat
   
Koskimaisema Koivusalon maatilan lähellä
Torstaina jatkoimme matkaa kohti Uuttakarlepyytä. Siellä pysähdyimme krepseille vesitorniin. Paikka oli kyllä yksi oudoimmista koskaan näkemistäni. Ulkona oli hienot mainokset ja hissin kuilussa ihanat maalaukset, jotka alkavat merenalaisesta maailmasta ja ylösmennessä etenee aina ulkoavaruuteen saakka, aivan ihana ajatus! No ylhäällä sitten vastassa on ainoastaan ruotsia puhuva nainen, joka ei viitsi edes moikata. Krepsit ja kahvit tarjoillaan pahviastioista karusti kalustetussa kahviossa. Hintaa huville tuli 19,80 €, huh!!

Maisemaa vesitornista

Matkailutiloista (ja edullisista yöpymisistä) innostuneina löysimme seuraavaksi yöpaikaksi Kokkolan koilispuolella olevan Zoo-Caravaanin, joka on muuten valittu Sarkan tämänvuotiseksi kesäkohteeksi. Täytyy sanoa, että tämäkin paikka oli mukava, vaikka respa meni jo ilta 7 kiinni saimme ohjeeksi valita itsellemme sopivan yöpaikan alueelta ja tulla seuraavana päivänä maksamaan majoitus. Kuten nimestä voi päätellä oli samassa paikassa myös kotieläinpiha, jossa pääsimme katsomaan niin vuohia, heppoja, poroa kun niitä bäätä sanovia Sinin rakastamia lampaitakin.


Vuohia ihmettelemässä

Lampaat <3 <3
Perjantaipäivä hakee lapsiystävällisyydessään vertaansa, sillä iltapäiväksi päädyimme Kalajoen hiekkasärkille uimaan. Aluksi Sini oli arka ja katseli vettä vain rannalta. Hetken päästä veneen kanssa leikkiminen vei kuitenkin voiton ja peto pääsi leikkimään matalassa vedessä.

Rantaleikkejä
Nyt olemme jo takaisintulomatkalla ja pysähtymässä uudelleen Koivusaloille. Lisäksi takaa kuuluu vaativa karjunta, joten täytyy lopettaa tämä postaus ja jatkaa loppuloman tunnelmista ja shakkituloksista myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti