torstai 10. heinäkuuta 2014

Pyykkäilyä paratiisissa

Nyt kun ilmat ovat vihdoin lämmenneet olemme siirtyneet asustamaan mökille. Olemme jo kotona olleet ahkerasti ilman vaippaa, mutta jotenkin se täällä saaristossa keskellä luontoa tuntuu vielä helpommalta - sitäpaitsi samalla vaivalla (tai vähemmällä) sitä pesee housut kun vaipankin! Nyt liikkumisen lisääntymisen myötä tosin vahinkoja on alkanut sattua enemmän, tyttöä kun on vaikeaa saada pidettyä potalla paikallaan.

Vaipattomuutta ja todellista hippeilyä varten pakkasin mukaamme jättikasan vaatteita, yhdessä päivässä kun on tavallisesti tullut käytettyä kolmet housut..Tänään päätin kuitenkin vähentää kotona pyykättävien vaatteiden määrää ja tehdä tähän mennessä likaantuneille käsinpesun, mitäpä sitä muuta aurinkoisena päivänä tekisikään :)

Pyykkipäivä

Pyykissä tuli sutastua niin likaantuneet housut, omat pikkupyykit kun vaipatkin (joo, yöllä ja päikkäreillä ollaan kuitenkin pidetty vaippaa). Aikaa parin päivän pyykkien pesuun liotuksineen ja huuhteluineen meni sellaiset 1,5 tuntia. Täytyy kyllä sanoa, ettei mielestäni edes sähköttömyys ja pesukoneettomuus (eikä juoksevan veden puute) ole este kestovaippojen käytölle, se säästö ja hyvä mieli korvaa miljoonakertaisesti kuluneen ajan!

Uskomatonta kyllä ollaan me mökillä muutakin tehty kuin pyykkäilty. Eilen ja maanantaina nautimme rantaelämästä oikein todenteolla. Eilen Sini uskalsi jopa itse kontata veteen, voi sitä riemun määrää!

Rantaelämää

Nyt toivotamme kaikille lukijoille hyvää viikonjatkoa ja turvallista kesää, muistakaa pelastusliivit veden läheisyydessä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti